sunnuntai 20. lokakuuta 2013
Ylen A2-ilta islamista
Henkilökohtaisesti haluaisin kyseisessä illassa saada arvon imaami Anas Hajjarilta vastaukset muutamiin profeetta Muhammedin esikuvallisuutta koskeviin kysymyksiin.
Jos olisin toimittajana kyseisessä illassa, niin aloittaisin kysymyksellä, että onko islamissa sallittua kuumalla raudalla kiduttaa vankia, jotta hän paljastaisi omaisuutensa kätköpaikan. Olisi myös mielenkiintoista kuulla imaamin suusta, että ovatko Muhammedin aikanaan antamat raiskausohjeet edelleen relevantteja eli saako coitus interraptusta käyttää vai onko raiskatessa aina laukaistava maaliin. Edellä olevaan aiheeseen liittyen olisi myös mukava kuulla, että saako islamin mukaan vaimo tai orjatar kieltäytyä seksistä.
Jos olisin Ylen kärpänen katossa, niin saattaisin kysäistä myös, että onko islamissa ainoa varma keino päästä paratiisiin kuolemalla uskottomia tappaessaan. Hyvä olisi myös saada varmistus siihen, että pääseekö varmasti alimmalle paratiisin tasolle hukkumalla tai ruttoon kuolemalla, kuten jotkut heikot hadithit väittävät. Uskottomien tappajathan eli jihadistit pääsevät tunnetusti suoraan sinne ylimmälle tasolle, jossa ne neitsyeet (tai viinirypäleet) odottavat.
Profeetta Muhammedin mieltymykset hyvin nuoriin ihmisiin ovat varsin tunnettuja. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että hän harrasti pitkiä rukousretkiä uransa alkutaipaleella alle kymmenen vuoden ikäisen ottopoikansa (Ali ibn Ali Talib) kanssa. Avioituminen Aishan kanssa ei siten ole mikään ihme, muistuttaahan Aishan ikäinen tyttö aika lailla saman ikäistä poikaa. Ehkä viisikymppinen profeetta halusi vain palata nuoruutensa päiviin Aishan kanssa. Tämä johdanto oli varsin pitkä, mutta kysyisin arvon imaameilta ja muilta muslimeilta, että mikä on islamin mukaan sopiva avioitumisikä.
Päivänpolttava kysymys olisi myös islamin suhtautuminen juutalaisiin ja kristittyihin. Sitä nimitetään islamin piirissä yleisesti dhimmaksi. Joku Ylen toimittaja taannoin ihmetteli islamin voittokulkua Lähi-Idässa, islam kun ei hänen mukaansa harrastanut pakkokäännytystä. Islamin menestykseen lähetyssaarnauksessa vaikuttaa tietysti se, että muunuskoiset tehtiin alempiarvoiseksi kuonaksi. Heidät jätettiiin armollisesti henkiin, mutta käytännössä he jäivät orjiksi. Arvon imaamilta kannattaisikin tiedustella orjuuden ja dhimmiyden käsitettä islamin kannalta. Uskonnonvapauden kannalta mielenkiintoista olisi myös tietää islamin suhtautuminen ihmisiin, jotka päättävätkin luopua islamista. Monet edellä mainuttua toimittajaa valistuneemmat ihmiset saattavat tietääkin vastauksen. Siinä saattaa myös olla yksi syy islamin voittokulkuun.
Koraanissa viitataan useassakin kohdassa vääräuskoisten teurastamiseen. Muhammed sanoi jo aikanaan, että juutalaiset heitetään pois Arabian niemimaalta. Hadithien mukaan rauha ei voi tulla, ennen kuin viimeinenkin juutalainen on tapettu. Sitä hadithien mukaan mukaan huutavat kivetkin. Jos olisin Ylen kärpänen, niin kysäisisin nykyislamin suhtautumista juutalaisiin.
Me elämme täällä Suomessa islamin mukaan kaaoksen talossa, koska täällä ei vallitse Allahin laki sharia. Jos me annamme muslimien elää täällä omien lakiensa ja tapojensa mukaan, niin heidän ei tarvitse julistaa meitä vastaa sotatilaa eli jihadia. Tanskassa pilapiirtäjiä vastaan on julistettu jihad ja Ruotsissa on yritetty itsemurhaiskua. Kysyisinkin, että riittävätkö omat uimahallivuorot ja korkeimman oikeuden tuomiot, vai onko meidän alistuttava sharialain alle, että välttäisimme vihollisuudet. Hyvä kysymys olisi myös se, että onko islamilaisen umman rakentaminen jokaisen muslimin velvollisuus vai riittävätkö siihen suomalaiset poliitikot ja vallan vahtikoirat.
sunnuntai 26. toukokuuta 2013
Maailman suurin Huijaus
Bernard Madoff jää kirkkaasti toiseksi, kun kilpaillaan
tuosta kyseenalaisesta tittelistä. Tällä
hetkellä näyttää siltä, että vihreä ilmastohuijaus vie voiton Madoffista
muutamalla tuhannella konkurssilla.
Itä-Saksan Stasin lanseeraama täsmävirus läntisen maailman talouden
tuhoamiseksi näyttää toimivan, tosin luojiensa kannalta muutama vuosikymmen
liian myöhään. Käsittämätöntä tuossa
huijauksessa on se, että se on mennyt niin pitkään läpi. Ehkäpä toimittajienkin kannattaisi joskus
harrastaa lähdekritiikkiä.
Miten
normaalijärkiset ihmiset sitten ovat voineet uskoa
sadan vuoden päähän ulottuviin ilmastoennusteisiin, kun jo viikon päähän
ulottuvan säänkin ennustaminen tuottaa suuria vaikeuksia? Yksi syy
kasvihuoneilmiöhuijauksen läpimenolle
on varmaan se, että kukaan tällä pallolla ei kiistä ilmaston
muuttumista. Se on muuttunut ja muuttuu jatkuvasti. Viimeisen 10000
vuoden aikana lämpimintä on
ollut noin 7000 vuotta sitten. En oikein
jaksa uskoa, että tuosta lämpökaudesta ihmistä syyttävät edes pahimmin
vihreän
aatteen läpitunkemat ihmiset.
Mammutitkin olivat kuolemassa sukupuuttoon, joten niiden ilmavaivojakaan
ei voida syyllisinä pitää, vaikka metaanipäästöt varmasti olivatkin
huomattavat
yksilöä kohti.
Nyt kun vihreiden ponnistelujen ansiosta saastuttava
teollisuus on saatu Euroopasta tapettua ja siirrettyä Kiinaan, huomataankin,
että maapallon keskilämpötilat ovat kääntymässä laskuun kohti uutta
jääkautta. Kun lämpötila ei enää nouse,
niin ihmisten pelottelijat ovatkin keksineet uuden keppihevosen – sään
äärevyysilmiöt. Tämä onkin kätevä
vesuri, jolla voidaan panna Antartiksenkin kasvava jäätikkö kätevästi
kasvihuoneilmiön piikkiin. Itse asiassa ei taida sellaista sääilmiötä enää löytyä,
joka ei mahtuisi tuon äärevyysilmiön sisälle. Luonnollisesti kaikki myrskyt ja
muut ihmisille epämukavat ilmiöt johtuvat vihreän ilmastoteorian mukaan näistä
äärevyysilmiöistä.
Nyt kun vihreätkin tiedemiehet kapitalistisista
puhumattakaan ovat hyväksyneet, ettei se lämpenekään tai ei ainakaan lämpene
odotetulla tavalla, odottelenkin keskustelun avausta siitä, että miten saamme
uhkaavana horisontissa häämöttävän jääkauden pysäytettyä. Vihreät ovat kerrankin oikealla tiellä, kun
he ovat torppaamassa turpeen käytön ja lisäämässä kasvihuoneilmiötä suuresti
avittavan kivihiilen käyttöä. Vihreiden
lempilapsen eli päästökaupankin voisi kääntää nurinkuriseksi. Mitä enemmän laitos tupruttelisi ilmakehää
lämmittäviä kaasuja, sitä enemmän tipahtelisi tukiaisia.
perjantai 24. toukokuuta 2013
Nykyajan kolonialismia
Näkymä länteen |
Näkymä pohjoiseen |
Tuulivoimapuistoja ei siten voida mitenkään rakentaa Helsingin edustan merialueelle, vaan ne on vietävä kauas pois paremman väen silmistä. Otollista aluetta ovat esimerkiksi Sodankylän järvikylät, joissa ei ole edes laskettelukeskuksia. Olisihan se kerta kaikkiaan väärin, että työn raskauttamat pääkaupunkiseutulaiset joutuisivat vapaa-ajallaan tuijottamaan ja kuuntelemaan vihreää energiaa tuottavia ulisevia roottorinlapoja.
Näkymä itään |
Kännykällä otettu kuvasarja ei valitettavasti kerro syvyysluokasta yhtään mitään, mutta tuon kyseisen aukon koko on noin kilometri kanttiinsa. Siis 100 hehtaaria. Pääkaupunkiseudun tuhannen neliön omakotitontteja tuonne mahtuisi rapeat tuhat kappaletta. Ja tuo on vain yksi ”pieni” riistohakkuu.
Tarkkasilmäiset ihmiset varmaan huomasivatkin, että tuossa on viljelyhakkuu, johon on jätetty askelkivi ja ekologinen käytävä. Nämä ovat uudisnimiä, joilla oikeutetaan uuskolonialististen siirtomaiden raiskaus. Valtio on rahapulassaan nostanut Metsähallituksen tulostavoitetta ja jäljet näkyvät. Jos Metsähallitus tekisi samaa jälkeä jossakin päin Afrikkaa, niin yleinen poru olisi valtava. Lappilaisille valtion ”eläteille” ei taida olla niin väliä.
Näkymä etelään |
Kokonaan oma lukunsa on se, että Metsähallitus tulostavoitteensa riivaamana hakkaa keskenkasvuisia, juuri parhaan kasvuikänsä saavuttaneita metsiköitä. Se ei ole mitään muuta kuin pedofiliaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)