Lapin Kansan
yleisönosastossa ihmeteltiin taannoin median harrastamaa negatiivista
julkisuuskuvaa islamista. Kirjoittaja on oikeassa siinä, että kovin vähän
positiivista kyseisestä aatteesta on viime aikoina esillä ollutkin. Ehkäpä
alkava Ramadan muuttaa tilanteen tuolta osin ainakin kuukaudeksi. Kirjoittaja
kertoi, että myös muslimit saattavat olla sorretussa asemassa ja esimerkkinä hän
käytti rohingya-vähemmistön kohtelua Myanmarissa. Tämä esimerkki on aika lailla
ainutlaatuinen, harvinainen ja tosi. Kirjoittaja kuitenkin unohti kertoa, että
rohingyajat ovat saapuneet alueelle aikoinaan valloittajina brittien valtakauden
aikana. Ehkäpä paikalllisen väestön antipatiat johtuvatkin siitä eivätkä
islamista.
Islamin tapauksessa jäljet
saattavat kuitenkin johtaa suoraan sylttytehtaalle. Suurin osa maailman tällä
hetkellä käynnissä olevista kahinoista käydään islamin kanssa joko jäsenten
välisenä tai uskottomien kanssa. Tutkija Hamed Abdel-Samad
on sitä mieltä, että Al-Qaida, talebanit, muslimiveljeskunta, Iranin ja Saudien
mullahit, Boko Haram, ISIS jne. tulkitsevat islamia täysin oikein. Olisikin
kovin kummallista, jos henkensä uskontonsa puolesta uhraavat tulkitsisivat sitä
jotenkin väärin.
Hänen mukaansa maailman jako uskoviin ja vääräuskoisiin,
hyviin ja pahoihin on peräisin suoraan Koraanista. Valloitussotia eivät
halunneet käydä ja hallita maailmaa ainoastaan nykyajan islamistit, vaan islamin
uskonnossa tämä halu on ollut mukana alusta alkaen, samoin kuin miekkakäännytys.
"Suvaitsevaisuus" tarkoittaa hänen mukaansa sitä, ettei "kirjan kansoja", ts.
kristittyjä, juutalaisia tai zarathustralaisia tapeta suoralta kädeltä, mutta ei
heidän oikein anneta elääkään. Kuten kuvaan luonnollisesti kuuluu, tutkija
Abdel-Samad on jo saanut tappotuomion islamilaisilta imaameilta. Jokainen voi
tuosta fatwasta vetää oman johtopäätöksensä islamin rauhanomaisuudesta ja
sorretusta asemasta..
PS. Kirjoitin tuon tekstin yleisönosastoon, koska naispuolinen muslimikäännynnäinen ihmetteli Lapin Kansan yleisönosastossa islamiin kohdistuvaa negatiivista uutisointia. Jokaisen islamiin todella perehtyneen mielestä tilannne on tasan toisinpäin. Kyllä ne silkkihansikkaat löytyvät sieltä median puolelta, jotka yrittävät vakuuttaa meille, ettei islam ole helluntalalaisuutta kummempi uskonto. En tosin ole helluntalaisten systeemiin sen kummemmin perehtynyt, mutta olen aika vakuuttunut, etteivät he pyri saattamaan voimaan sellaista lakia vaikka väkivalloin, jossa uskottomat alistetaan toisen luokan kansalaisiksi ja naisista tehdään kauppatavaraa. Islam taitaakin olla maailman rasistisin aate tällä hetkellä ja valitettavasti sen kannatajamäärät mitataan miljardeissa eikä tuhansissa, kuten on uusnatsien laita.
Täytyy kyllä ihmetellä suomalaista pakolaispolitiikkaa, jonka seurauksena mekin tulemme muiden kokemuksien mukaan saamaan kontommelle erittäin suuria vaikeuksia. Tällä hetkelle maailman vainotuin aatemaailma on kristinusko. Jos niitä pakolaisia on pakko ottaa omatunnon rauhoittamiseksi, niin miksemme ottaisi sellaisen aatemaailman omaavia ihmisiä, jotka saattavat tänne sukupolvien saatossa integroituakin. Islamin kanssa kotoutuminen ei oikein näytä onnistuvan ja ongelmat vain jatkuvat sukupolvesta toiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti